Kohtaamisia 31

Heikki istui yksin kortteliravintolan vakiopöydässä. Hän oli ollut eläkkeellä jo muutaman vuoden yliopistolta, historian dosentti. Heikin paikalle kantapöytään ei kukaan istunut, koska hän oli kantapöydän vanhin. Istunut samalla paikalla jo 70-luvulta lähtien. Heikki siemaili tuopillistaan ja täytti iltalehtien ristikoita joka keskiviikko. Heikki joi aina nimikkotuopistaan Paulaneria. Nyt oli vuoden ensimmäinen keskiviikko. Kantapöydän muut jäsenet olivat olleet jo kuukauden siellä täällä. Viimeksi itsenäisyyspäivänä he olivat kaikki koolla, laulaneet Finlandian ja Maamme-laulun kohotellen mitä nyt kukin joikin.  Sitten olivat tulleet pikkujoulut, joulu ja uuden vuoden karkelot. Nyt Heikki odotti taas tapaavansa tuttuja. Tai melkein perhettähän he olivat jo.

Ensimäisenä tuli Santeri, perkussionisti. Ei hänelläkään vielä töitä ollut. Perkusssionisteilla ei näin juhlakauden loputtua ollut juurikaan kysyntää. Jos nyt oli muutenkaan. Santeri otti tiskiltä vakio-oluensa, jonkun pullo-oluen, mutta aina jalallisessa lasissa. Se jotenkin tuntui mukavalta käteen. Se ohut lasin jalka, kuin kapula, joilla hän soitti. Heikki ja Santeri vaihtoivat lyhyet tervehdykset. Kumpikaan mikään varsinainen puhemies ollut. Yhdessä istuminen usein riitti.

Sitten tulivat pakkastuulahduksen saattelemana samalla ovenavauksella Jere ja Pasi. Pasi on opettaja ja koulut alkaisivat vasta seuraavalla viikolla. Jere on Jere, koska on Karalahden näköinen. Hänen nimeään kukaan ei oikeastaan enää muistanutkaan. Ammatti ei ollut koskaan tullut puheeksi mutta ainakaan vielä hän ei töissä ollut, koskapa ennen neljää oli baarissa.

Miehet kertailivat hiljaiseen ääneen kuukauden tapahtumia. Naureskelivat muistellessaan kantabaarin pikkujouluja, jolloin Jerellä oli ollut hassu joulupaita ja vielä hassumpi humala. Siihen nauruun saapuikin sitten kantaporukan viimeinen jäsen, Kari. Kari on putkimies ja kaupungissa riitti linjasaneerauksia, joten Karilla piti kiireitä. Keskiviikkotapaamisista hän ei silti tinkinyt. Nytkin Kari tuli suoraan töistä, tukka sekaisin ja työmaalle tuoksuen.

– No mitäpä Kari. Miten meni joulu? Kaverit kiusoittelivat Karia, joka haki tiskiltä Karhu-pullonsa. Ei lasia. Kari asettui omalle paikalleen ja kallisti pulloaan harkitun hitaasti. Nautiskellen.

– Sähän sanoit pikkujouluissa, että anopin luokse et jouluna mene. Kehuit olevasi mies, joka tuntee paikkansa ja se paikka ei ole jouluna anopin luona eikä siivouspäivänä kotona. Että yksinkö kotona sitten joulun vietit?

Kari siemasi vielä kerran pullostaan, kallisti päätään ja vastasi: ”Anopinpa luona hyvinkin olin. Olenhan mies, joka tuntee paikkansa. Vaimo kertoi mulle, missä se paikka on.”

 

 

4 responses

  1. Manna

    Mikä lie etiäinenn laittoi minut (ikiaikaisen ja vuosien takaisen Menopaussi-lukijan) tänään tsekkaamaan että ”mitäköhän tänne mahtaa kuulua?” — ja juurikin eilen oli postattu uusi tarina.
    Kiitos.
    Ja hyvää uutta vuotta .. meille kaikille!

    04/01/2019 12:39

    • Mea

      Ihanaa, että joku vielä seuraa. Kirjoittaminenkin on hiukan kuitenkin sellaista, että tarvitsee inspiraatiota ja yksi inspiraation lähde on yleisö. Olen ajatellut, että sitä ei enää ole. Kiitos sinulle.

      05/01/2019 20:28

  2. Maisa

    Menopaussi on minulla suosikeissa. Aina välillä käyn kurkkaamassa, onko jotakin uutta. Olipa mukava taas lukea!

    04/01/2019 19:55

    • Mea

      Kiitos sinulle. Onpa ihanaa huomata, että kaikki lukijat eivät ole kaikonneet.

      05/01/2019 20:29

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s