Kohtaamisia 24

Naapurissa oli ollut hiljaista pitkän aikaa. En muista, milloin hiljaisuus oli alkanut. Milloin mahdoin nähdä Peten tai Marin viimeksi. Niin vähän sitä kiinnittää huomiota naapureihin. Kesällä Pete vielä moikkaili pubista tullessaan. Yksin se useimmiten liikkui, Mari kun oli aina yliopistolla. Väitöskirja.

Peten auto oli vain satunnaisesti paikallaan, oman autopaikkani vieressä. Itse asiassa hyvin harvoin se siinä enää oli. Oliko enää lainkaan.

Tajusin kaiken vasta eilen, kun ulko-ovellamme odotti invataksi. Hissistä tuli Pete pyörätuolissa. Mari työnsi. Ilman Maria en olisi tuntenut miestä Peteksi. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät, olemus jäätynyt. Kaikki, minkä olin ennen tuntenut, oli hänessä mutta kuitenkaan ei ollut. Katse, joka aina ennen pysähtyi silmiin, oli hänessä mutta sen takana ei ollut enää ketään.

Tänään alakerrassa on asuntonäyttö.

2 responses

  1. A-L

    Tuli kylmä, kun luin tekstisi.
    Näin kai,
    näinkö?

    Olemmeko me olematta toisillemme, toisinaan pysähdymme.

    Joulun odotusta!

    02/12/2015 19:27

    • mea

      Joskus muutaman sekunin kohtaaminen jättää lähtemättömän jäljen. Kylmän jäljen.

      03/12/2015 07:36

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s