Archive for marraskuu, 2015

Kohtaamisia 23

Ensimmäistä lauantai-iltaansa auki oleva kulttuurikapakka oli vetänyt ahtaan tilansa täyteen väkeä. Yleisön yleisilme oli boheemi. Rastoja, pitkiä hiuksia, partoja, retromekkoja ja paljon yritystä näyttää kultturellilta, sillä oikealla, omanlaisellaan välinpitämättömällä tavalla. Ikään kuin ei olisi kiinnitetty lainkaan huomiota ulkoasuun mutta kuitenkin niin, että asulla viestitään kuulumista tiettyyn genreen.

Pienessä ikkunanvieripöydässä istui kolme nuorta: kaksi poikaa ja tyttö. Seurueeseen ei olisi kiinnittänyt huomiota, ellei tyttö olisi ollut poikkeuksellisen kaunis ja jotenkin muuhun yleisöön istumaton. Tytöllä oli huomiota herättävän kaunis vartalo, jonka naiselliset muodot oli anteliaasti esillä. Hopeisena kimalteleva pikkumekko ei ollut samasta kirpputoripöydästä kuin muun yleisön vaatetus. Tytön pöytäseurueen pojat eivät saaneet katsettaan irti tytöstä.

Keskustelu pöydässä kävi kiihkeänä. Siinä käsiteltiin pakolaispolitiikka, Pariisin terrori-isku, uusiutumattomat luonnonvarat ja Schengenin sopimus. Pojat yrittivät kovasti olla tytön kanssa samaa mieltä, vaikka tytön mielipiteet kuulostivatkin olevan eri maailmasta. Koskapa kauniin tytön mielipiteitä kyseenalaistettaisiin, etenkään, jos mielipiteitä alleviivaa poikkeuksellisen hyvin muotoutunut povi.

Lopulta toinen pojista nosti kädet pystyyn: ”Heiheihei, mä luovutan. Nyt sä nimittäin kuulostat kyllä ihan perussuomalaiselta. Mutta ei se mitään. Ilmota vaan, kun sä haluut lapsen, niin mä voin tulla tekeen.”


Kohtaamisia 22

Baarin ilman olisi voinut kantaa paloina pihalle. Vuosien takaisten poltettujen sätkien tunkkainen haju oli niittautunut kuluneisiin loosseihin, kokolattiamattoon ja haalistuneisiin verhoihin kuin iilimato rantakiveen. Ulko-ovi haukkasi kirpeää syysilmaa harvakseltaan tehden sankeaan sisäilmaan pieniä pälviä. Oli tiistai, puoliyö. Tiskin takana notkui elämäänsä aivan liian kauan sitten kyllästynyt Pirjo. Hän tunsi asiakkaansa ja kun Vallu rymisti sisään, Pirjo tiesi täyttää jo tuopin valmiiksi.

Vallu kierrätti katsettaan pöydissä. Kanta-asiakkaat olivat kyllästyneet Vallun tarinoihin ja olivat olevinaan kuin eivät huomaisi hakeutuvaa katsetta. Ilahtuneena Vallu huomasi nurkkapöydässä uuden kasvon. Hän ajatteli, että siellä taas joku rappiokulttuurin haistelija on tullut elämäänsä erilaisuutta hakemaan mutta mitä väliä, Vallu kaipasi nyt yleisöä.

– Onks täss vapaata?

Vallu asetteli vastausta odottamatta rotsinsa naulaan, sipaisi rasvaista tukkaansa pari kertaa ja kohenteli silmälasejaan. Muutama siemaus ja nautinnollinen ähkäisy. Vallu veti hitaasti hihojaan kyynärpäihin ja asetteli käsivartensa huolellisesti pöydälle. Katse tiiviisti vastapäätä istuvassa naisessa Vallu koukisti rimpulaa käsivarttaan ja pullisti olematonta hauista.

– Kato! Näätkö? Tällaset lihakset tulee vaan, kun joutuu pienestä asti kalastamaan ja metsästämään pysyäkseen hengissä.

Elämä Kalliossa on taistelua elämästä. Ja naisista.