Kohtaamisia 19

Riitta katseli uutta työhuonettaan ja tunsi ahdistuksen kiristävän otettaan rinnasta. Olihan siellä pöytä ja tuoli ja hyllyjä. Kauniskin se oli. Mutta pieni. Lähes puolta pienempi kuin entisessä paikassa. Parempi oli vaan nyt olla ajattelematta liikaa. Olihan hänellä sentään työ. Moni muu on ulkoistettu sanan varsinaisessa merkityksessä. Tietokonekin siellä oli, huoneen edelliseltä haltijalta. Tai oikeastaan sitä edelliseltä. Mutta ei hän sitä käyttää voinut, koska hänellä ei ollut tunnuksia, joilla kirjautua sisään. Tunnukset saadakseen olisi pitänyt hakea intrasta täytettävä lomake mutta sinne pääsi vain, jos oli tunnukset, jotka sai, kun täytt …

Niin ja puhelin. Olihan siellä puhelinkin. Riitta ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa sille 70-lukua henkivälle mummon aluspaidan väriselle puhelimelle. Sellaisia oli enää vanhoissa amerikkalaisissa valmiiksi nauretuissa toimistosketseissä, joissa johtajan huoneen edessä istuva sihteeri kertoo sisäpuhelimeen, että täällä olisi johtajalle vieras. Lyhytvalinnoissa oli valmiiksi numerot kolmeen jo kuopattuun yksikköön. Eikun neljään, Riitan oma entinen yksikkö oli siinä neljäntenä. Ja joku Janne.

Kahvihuoneessa uusi pomo esitteli talon tapoja. Avasi mikroaaltouunin luukun ja näytti, että tässä on mikro. Sitä saa käyttää. Sitten se avasi jääkaapin oven ja sanoi, että täällä voit säilyttää eväitä. Riitta nyökkäili ja yritti nieleskellä kahviaan. Sitten pomo napautti kämmenellään astianpesukonetta ja sanoi, että tässä on astianpesukone mutta sitä ei käytetä. Jokainen pesee omat astiansa. Ja kalaa ei saa syödä. Eikä kaurapuuroa. Ne haisee, sanoi pomo. Riitta hörppäsi kahvinsa loppuun, kieltäytyi kuivasta pullasiivusta kolmannen kerran ja nousi. Onneksi tuli edes oma muki mukaan.

Jonain päivänä pidän tätä ihan normaalina työpaikkana, Riitta ajatteli ja pesi kahvimukinsa.

2 responses

  1. A-L

    Jotain melkein totta, oletkos ollut kärpäsenä…
    Tunnelman tiivistit, ahdistikos taas lukiessa. Mitäpä tuosta, elämäähän tämä vain, kaikenkarvaisine työpaikkoineen. Kunhan on työ.
    Niin totta tuokin, että ihminen (onneksi eivät kaikki) taipuu muottiin, pitää normaalina kummallisuuksia.
    Hiihtoladulta, auringosta terveisiä!

    18/03/2015 18:23

    • mea

      Nostan hattua hyvin korkealle kaikille niille, jotka antavat täyden panoksensa ja tekevät työnsä hyvin vaikka työllistymispätkä olisi lyhyt ja epävarma. Mutta ihminen kai sopeutuu mihin vaan. Elämän epävarmuuteenkin.

      18/03/2015 19:35

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s