Kohtaamisia 18

Mira kiirehti puolijuoksua Erikinkadulle päin. Hänen sateenvarjonsa oli mennyt rikki kesken sadekuuron ja hänen tukkansa oli sen tähden liimautunut pitkin päätä. Silmälasit olivat niin huurussa, ettei eteensä nähnyt. Hartioita särki, kun hän jännitti itsensä puskemaan läpi tuulen. Tosin Miralla ei ollut mihinkään kiire. Lauantai oli jo myöhäisiltapäivässä ja Mira matkalla vakiobaariinsa lukemaan iltapäivälehdet. Hän inhosi tuulta ja sadetta ja sitä, että tukka litistyi ja kengät kastuivat. Mutta sillä nyt ei sinänsä ollut väliä. Kantabaarissa kukaan ei kiinnittäisi huomiota hänen tukkaansa.

Mira astui tuttuun baariin neljän maissa. Hän pyyhki silmälasinsa kuiviksi ja katsahti ympärilleen, olisiko jossain tyhjä loossi. Mira rakasti omaa rauhaa ja loossissa sai aina oman tilan, ilman että kukaan tulisi häiritsemään. Ei sillä, että kukaan tulisikaan. Erikinkadun baari ei ollut mikään iskupaikka. Baarissa oli lauantai-iltapäivän miellyttävä tunnelma: ilta edessä ja monet ottamassa vauhtia. Osa porukasta lukee vain lehdet ja poistuisi sitten kotiinsa saunaan. Vakioasiakkaat istuivat vakiopöydissään ja nyökkäsivät harvakseltaan tervehdyksiä.

Mira löysi perältä tyhjän loossin, riisui märän takkinsa ja kampasi hiukset takaseinän peilin edessä. Tuttu baarimikko katsoi vain lievästi kysyen. Katse kysyi lähinnä, että samaa tai eletäänkö vaarallisesti. Samaa, sanoi Miran katse. Puheita ei tarvittu. Juomaa odotellessa Mira kierrätti katsettaan baarissa ja näki tiskin toisessa päässä tutut kasvot. Ei sillä tavalla tutut, että tuntisi tai olisi edes koskaan jutellut. Mutta samaan aikaan he olivat olleet hyvin usein lauantai-iltapäivisin täällä. Mira hymyili ja nyökkäsi tervehdyksen. Mies nyökkäsi takaisin. Hymyili hänkin. Miraa nauratti itsekseen oma ja miehen tuttavustuminen: ainakin kahdeksan vuotta he olivat käyneet samoihin aikoihin samassa baarissa. Vasta kolme vuotta he olivat nyökänneet tervehdykset.

Mira sai juomansa ja sulloi loppurahoja lompakkoon juuri, kun hänen vasemmalta puoleltaan kuului: ”Tiedätkö, mikä päivä on huomenna?” Mira hätkähti. Kukaan ei ollut koskaan puhutellut häntä täällä. Hän nosti katseensa. Mies, se sama, joka oli häntä juuri tervehtinyt, se sama, jolta kesti viisi vuotta tutustua nyökkäysasteelle, se mies seisoi nyt siinä ja katsoi häntä hymyillen silmiin, kysymys yhä katseessaan. Mira vastasi empien: ”Naisten?

”Aivan. Hyvää naistenpäivää,” mies sanoi ja ojensi punaisen suklaasydämen.

Mies kiersi paikalleen takaisin. Hymyili ja nyökkäsi vielä kerran. Mira meni takaisin loossiinsa. Lauantai eteni hämärään iltaansa. Juuri kun katuvalot syttyivät, baarin ovi sulkeutui miehen perässä. Mies astui ajotielle. Kulman takaa tuli auto reipasta ylinopeutta. Auto yritti jarruttaa mutta ei saanut pysäytettyä ennen suojatietä.

Punaiset suklaasydämet levisivät tielle.

Edit: Yleisön pyynnöstä vaihtoehtoinen loppu:

Mira katseli kauhuissaan baarin ikkunasta, uskalsi tuskin hegittää. Ihmisiä kerääntyi kadulle, eikä Mira nähnyt, mitä siellä tapahtui. Lopulta auton takaa nousi mies. Mies oli selin eikä Mira ollut varma, oliko se sama mies, se suklaasydänmies. Mies kääntyi, katsoi baarille päin, näki Miran ikkunassa ja nosti kättään. Heilautti. Hymyili. Mies kumartui noukkimaan tielle levinneet suklaasydämet. Kaksi oli liiskautunut auton pyörän alla yhdeksi levyksi. Mies nosti sen ja laittoi varovasti taskuunsa. Käänsi vielä katseensa Miraan ja hymyili.

3 responses

  1. A-L

    Kuvasit hyvin ”sallittua” yksin olemisen olotilaa. Olisin toivonut auton pois ja tilanteen jatkuvan entisellään, oma reviiri/oma vapaus.
    Jotain hellyttävää tuossa punaisessa suklaasydämessä.
    Tyydyn kirjoitettuun. =)

    09/03/2015 18:43

    • mea

      Mira katseli kauhuissaan baarin ikkunasta, uskalsi tuskin hegittää. Lopulta auton takaa nousi mies. Hän oli selin eikä Mira olut varma, oliko se sama, se joka juuri äsken hymyili. Mies kääntyi, näki Miran ikkunassa ja nosti kättään. Heilautti. Hymyili. Mies kumartui noukkimaan tielle levinneet suklaasydämet. Kaksi oli liiskautunut auton pyörän alla yhdeksi levyksi. Mies nosti sen ja laittoi varovasti taskuunsa. Käänsi vielä katseensa Miraan ja hymyili.


      Olisko näin parempi 😉

      09/03/2015 18:52

  2. A-L

    Voi, kiitos! Loman jälkeen ensimmäinen työpäivä, tietäähän sen, ei sitä kaikkea kestä!
    Nyt on helpompi jättää Mira. Nuo liiskautuneet, jess!

    09/03/2015 21:24

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s