Kohtaamisia 2

Baaritiskiin nojaavan kantapeikon lauantai-illan kunto alkaa jo notkahdella. Musta, paremmat päivänsä parikymmentä vuotta sitten nähnyt ulsteri roikkuu kapeiden harteiden peittona. Kammertava puhe hakee juttukumppania. Baarimikko syö pinaattilettuja tiskin takana. Baarissa istuu harvakseltaan muutama tuoppiinsa tuijottava sameakatseinen mies. He näyttävät siltä, kuin heidän humanistiopintonsa olisivat jääneet kesken samoihin aikoihin, kun baari parikymmentä vuotta sitten perustettiin. Mikään ei ole muuttanut baaria, ei miesten sameita ilmeita. Ei pysähtyneitä katseita, jotka katsovat mutta eivät näe. Maailmaa ei enää jaksa parantaa.

Mies baariiskin ääreltä päättää lähteä ulos tupakalle, kun kukaan ei halua puhua hänen kanssaan. Käsi oven rivassa, tupakka hampaissa mies jähmettyy paikoilleen. Jää tuijottamaan ovensuupöydässä istuvaa Virkanaista ja seuralaistaan. Miehen kasvoille leviää tuntemisen autuaan onnellinen ilme. Mies kääntyy baariin päin, korottaa ääntään.

– Hei, mä tunnen ton naisen, sanoo ja osoittaa turpealla sormellaan Virkanaista. Mä näin sen Kreetalla. Se on Maria Callas. Se laulaa kuulkaa kuin lintu. Ja kattokaa, miten se on kaunis. Kuin mansikkakakku.

Miehen hymyilevä katse viipyy hetken Virkanaisessa ja tuntemisen syvä yhteenkuuluvuus leijailee ilmassa. Mies kääntää katseensa Virkanaisen seuralaiseen.

– Ja toi mies, kattokaa. Se on korea kuin pitsipöksyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s