Archive for helmikuu, 2014

Olen nainen, olennainen ero

olennainen_ero

Valokuvatorstai (olennainen)


Naisten mitoista

Naisten vaatejutut eivät lakkaa hämmentämästä. Otetaan nyt esimerkiksi urheiluvaatteet. Löysin eilen Intersportista monen vuoden etsinnän jälkeen juoksutakin, sellaisen taskuun pakattavan, tuulta pitävän, mustan ja sopivan kokoisen. Löytymisen esteenä on ensinnäkin ollut väri, joka on ollut aina jotain pinkkiä tai muuta tyttömäistä. Miksi? Miksi naisen urheiluvaatteen pitää olla tyttömäinen? Eikös urheilulliset tytöt ole enimmäkseen …. ööh…. urheilullisia, ei-pinkkejä?

Entäpä urheiluvaatteiden koot sitten. Olisin jossain vaiheessa jopa ollut taipuvainen kiduttamaan itseäni pinkissä, jos olisi löytynyt sopiva koko. Minulle, euro viisikymmentä senttiselle, ei mahdu päälle sporttikauppojen takeista muu kuin koko Large!!! Largeissa taas on liian pitkät hihat. Eilen onnisti: jäännösrekistä löytyi ilmeisesti jossain Kiinan hikipajassa vahingossa liian lyhythihaiseksi tehty musta Large.

Toinen ääripää: HenkkaMaukka. Siellä XS on minulle sopiva. Olen haistavinani tässä oveluutta: HenkkaMaukan asiakkaat ostavat HenkkaMaukasta, koska siellä pullukampikin neitokainen mahtuu S-kokoon. Mikään ole naisesta ihanampaa kuin mahtua S-kokoon. Meneekö hän siis kauppaan, jossa pitää ostaa XL? Ei mene. Hän menee HenkkaMaukkaan.

Mutta missä ovat kaikki ne pinkit, kittanat juoksutakit? Ilmeisesti niiden kantajat juoksevat todella lujaa, sillä en ole lenkeilläni nähnyt yhtäkään minua pienempää.


Tanssi

tanssi

Valokuvatorstai (tanssi)


Ruokaohjelmien suurkuluttaja

Rakastan Australian MasterChefiä, kun ne tuomarit on niin lutusia ja kilpailijat taitavia ja toisilleen herttaisia ja auttavaisia ja kollegiaalisia. Ahmin Koko Suomi Leipoon ja Koko Ruotsi Leipoon, kun siinäkin oltiin niin kilttejä ja herttaisia ja taitavia. Entäpä Henkka ja Niki vs. Amerikka. Ihania lutusia. Rakastan.

Mutta nämä uusimmat tulokkaat: Suomen MasterChef ja Suomen paras leipomo. Nämä kyllä tökkivät. MasterChefissä tuomarit nyrpistelevät nenäänsä, sorkkivat ruokia ja sanovat, että tämä on syömäkelvotonta. Siis nyt oikeesti. Itse olette valinneet sinne ”Suomen parhaat amatöörikokit”. Ei ne nyt varmasti syömäkelvotonta ruokaa tee. Olisko niin, että tuomarit on nirppanokkia. Katsoisivat Australian kollegoista mallia.

Entäs sitten tämä Hans Välimäki ja Suomen paras leipomo. Miksi tehdä koko sarjaa, kun lopputulos on selvä? Miksi edes ottaa tuomaroimaan toinen tuomari, kun Hansin sana on ainoa, joka on oikea. Kun Hans tykkää, että munkissa pitää olla hilloa, niin Hansin mielipide on ainoa oikea. Kun Hans on sitä mieltä, että pitää olla finessiä, niin voittaako ruisleipä vai se finessi leivos? Onpa vaikea arvata.

Nyt sitten herääkin kysymys, että miksi sitten katson myös noita, joista tulee näin äkäiseksi. Hyvä kysymys.


Nainen ratissa

Kun ajaa pienehköä autoa, joka viestittää naisellisella punaisuudellaan kanssa-autoilijoille, että ratissa on nainen, saa takuuvarmasti varautua siihen, että ihan jokaikisen isomman auton on pakko päästä ohi. Pahimpia ovat tappajarekat, jotka kahdeksankympin rajoitusalueilla päästelevät yhdeksääkymppiä ja jumittavat sitten peräpeilissä kiinni. Siinäpä on kiva naama valkoisena ajaa sallitun rajoissa, kun peilistä näkyy vain testosteronia uhkuva rekan nokka. Perälaudassa kiinni se vielä kehtaa välkytellä valoja, että väisty tyhmä. No minähän väistyn, koska en halua kuvitella, miltä tuntuu, jos peura hyppää tielle ja se tappajarekka vyöryy takaa päälle. Ei ehkä naurattaisi rekkakuskiakaan siinä.

Kaasujalkani on oikein poliisin todistuksella poliisiauton takapenkillä todettu hiukka liian raskaaksi, joten en ajele tientukkona. Tosin sen poliisiauton takapenkkikokemuksen jälkeen ajan vain sallitun laskennallisen ylinopeuden piirissä. Syytä ei ohittamiseen pitäisi olla.


Kun on pakko

Joka aamu töihin lähtiessä minun on pakko katsoa, että kahvinkeitin ja hella ovat pois päältä. Vaikka en olisi niitä käyttänytkään. Joka kerta katsoessani totean itselleni ääneti, että kahvinkeitin ja hella ovat pois päältä. Noin. Ja katson vielä tuikeasti, että näin tosiaan on. Jos en muista kertomis- ja katsomisrituaaliani, on minun palattava vaikka mistä saakka tarkistamaan.

Samoin on tehtävä ulko-oven varmuuslukon kanssa. Laitan sen kiinni ja kerron itselleni samalla, että katsopa ja keskitypä nyt muistamaan, että nyt minä laitan tämän lukon kiinni. Noin. Ja katse perään. Sitten muistelen työpäivän aikana, että laitoinko, katsoinko, sanoinko. Muistikuva on oltava.

Matkalle lähtiessä puran huolellisesti pakatun matkalaukun ainakin kolmasti tarkistaakseni vielä kerran, että kaikki on mukana. Passin, matkaliput ja rahat lisätarkistan ainakin viidesti. Ja taputan vielä käsveskaa muistikuvaksi, että on ne siellä.

No niin. Eikö siis olettaisi, että tällainen pakkoneurootikko laittaisi kaikkien ostamiensa vimpainten takuulaput tarkasti talteen. Vaan laittaako se? Kuusviisaako se yhtään mistään takuulapuista? No ei. Ja arvatkaa, hajoaako sen kuukauden ikäinen blenderi? Kyllä. Onko sillä takuukuittia? Ei.

Siihen kosahti uusi ja terveellisempi elämä.


Rakastatko mua vielä, kun olen ryppyinen?

rakastatko_mua_viela_kun_olen_ryppyinen

Valokuvatorstai (rakkaus)


Laihduttamisesta

Ketä pitää uskoa, kun yhden asiantuntijan mielestä pitää syödä koko ajan ja toisen mielesä vain silloin ja tällöin. Kolmannen mielestä vain lihaa saa syödä ja neljäs julkituo vihannes- ja hedelmäkuurin olevan tie onneen. Viides sanoo, että aamiainen pitää syödä. Kuudes vannoo, että ihan sama, milloin ja mitä syöt, kunhan kulutat enemmän. Seitsemännen mielestä kun bodipumppaat kymmenen kertaa viikossa, kävelet kaksikymmentä kilometriä päivässä, juokset työmatkat ja uit viidesti viikossa, laihdut varmasti. Paitsi että heti kohta löytyy kahdeksas tyyppi, joka sanoo, että liikunnalla ei ole mitään merkitystä laihduttamisessa. Eihän tässä kerkiä mitään tekemään, kun pitää kaiken aikaa vahdata, mitä nyt tällä kertaa pitäisi tehdä ja syödä.

Kaikki lehdet joulusta alkaen ovat olleet pullollaan kuvia ja juttuja onnistuneista laihduttajista, jotka ovat pudottaneet 50 kiloa jättämällä vaikka nyt esimerkiksi sokerin pois kahvista. Olisi kiva tietää, mitä pitää tehdä, jos ei juo kahvia tai ei käytä sokeria. Entä mitä sitten jätetään pois, jos ei syö pullaa, keksiä, jäätelöä, suklaata eikä pizzaa, koska ne jättämällä laihtuu ainakin 60 kiloa. Puhumattakaan kunto-ohjelmista, joiden läpisuorittaminen vaatii vähintään 48 tunnin vuorokauden. Ihan kiva, jos on kokopäiväinen kotirouva, jolla on varaa personaaliseen Reinariin. Hiukka huonompaa on töissä käyvän olla salilla 8 tuntia, uimassa kolme, lenkillä 4 ja välissä ryödä Reinarin tekemät terveelliset eväät. Tavallinen ihminen ehtii töiden jälkeen hätiinsä tunnin päivässä urheilla. Enkä nyt edes ala niistä neuvoista, että pitää käydä tunnin lenkillä aamulla, jos töihin on mentävä seitsemäksi.

Mutta mitä minä tässä valitan. Nykyään ei ole vaikeata mikään. Kaikki on vaan haasteellista.


Pari sanaa suorituksesta

Enpä kovin usein tule käyttäneeksi Soneran omia sivuja, kun ei ole ollut tarvetta. En siis tietenkään muistanut tunnustani, saati salasanaa, kun tuli äkkinäinen tarve käydä katsomassa tiliäni. Eipä mitään. Onneksi Soneran omille sivuille pääsee kirjautumaan myös pankkitunnuksilla ja siten pyytämään uudet tunnukset. No. Pääsinkin kirjautumissivulle. Eli sivulle, jossa pyydettiin juuri sitä saamarin samaa salasanaa, jota en muistanut, jota tulin muuttamaan, jotta pääsisin niille sivuilleni.

Onneksi se kuitenkin näytti käyttäjätunnukseni, josta sitten päättelin muutaman hutin jälkeen, mikä on salasana. Jonka jälkeen pääsin sivulle, jossa olisin voinut pyytää uutta salasanaa. Mutta enhän minä sitä nyt enää tarvinnut, kun kerta sen muistin. Joku logiikka tuossa varmaan on.

Meillä täällä korporaatiossa on sama logiikka. Lomake, jolla voi anoa tunnuksia sivuille pääsyyn, löytyy sivulta, jonne pääsee vain, jos jo on tunnukset.

 

 


Matkan jälkeen

Lukossa

Valokuvatorstai (lukossa)

Viime vuoden lopussa tuli täyteen vuosi ja seitsemän kuukautta siitä, kun sain syöpädiagnoosin. Laitoin kaikki ohjeet, hoitosuunnitelmat, laskut, labratulokset, todistukset, lääkemääräykset, kuitit, Kelan päätökset, toimenpidekuvaukset, poliklinikkakortit ja mitä näitä nyt oli, tuohon matkalaukkuun. Se on täynnä. Matka on tehty. Laukun voi nyt lukita.