Archive for tammikuu, 2014

Uusi terveempi elämä ja kuinka siinä kävikään

houkutus

Valokuvatorstai (inspiroidu kuvasta)

Lupasin vuoden alussa aloittaa terveemmän elämän. Eli saunasiiderit ja  karkit pois ja tilalle enemmän hedelmiä ja vihanneksia. Ensimmäinen takaisku tuli, kun piti kerran ottaa paniikkisiideri, maailma kun osoitti merkkejä, että alkaa se päähänpotkiminen taas. Romahdukseen tarvittiin tietenkin vähän lohtua. Pään ja käden saumaton yhteistyö taikoi sohvalla rötköttävän olemukseni toimesta tyhjiä Geisha-papereita sohvapöydälle. En vieläkään tajua, mitä siinä oikein tapahtui.

Romahduksen jälkeinen viikon ryhtiliike päättyi eilen, kun havahduin kaapista kuuluvaan kutsuhuutoon. Joulusta saakka tallennettu rasia Vihreita kuulia se siellä huuteli kutsuvasti. Kääntelin avaamatonta rasiaa mutta olin tiukkana. Laitoin sen takaisin kaappiin. Näin, sanoin itselleni, tein viisikymmentä lankkua ja päätin unohtaa houkutuksen.

Toimiva konsti unohtaa on mennä internettiin (olen sillä tavalla polttanut useammankin keitoksen pohjaan). Tällä kertaa internetti johdatti tieni Valokuvatorstaihin. Ja mikä se siellä odottikaan: inspiraatio. Pakkohan tähän on osallistua. Eli tarvitsin kuvan. Kaapissa oli jonossa sopivia palleroita > ratkaisu.

Toisaalta. Eihän tuo nyt niin paha ole. Vihreät kuulat on vihreitä. Vihreä on terveellistä.


Uuteen kotiin

Noni, nyt toimii osoitekin uuteen kotiin. Tai ainakin osittain. Menopaussi jäi veneen alle hetkellisesti, kun vanha majapaikka suljettiin. Onneksi vuokraisäntä ystävällisesti otti huonekalut säilöön. Ei niitä tänne uuteen kotiin saa mutta ovatpa omalla koneella muistoina.

Eilen, kun siirtelin takautuvasti postauksia tänne, huomasin käyväni henkisesti tiukahkon session sairauteni kanssa. Ahdisti lukea omaa sairauskertomusta  ja matkaa kesäkuun alusta viime vuoden loppuun. Sen se kesti. Olin matkan aikana omien sanojeni mukaan aika monta kertaa kasvanut ihmisenä, oppinut elämästä asioita, valaistunut ja voimaantunut. Nyt se kaikki huvitti, sillä enhän minä mitään kasvanut. Saati voimaantunut. Syöpä on karski sairaus mutta kun se on leikattu, sytosteerattu, korjausleikattu ja rakennettu rinnat uusiksi, niin ei siinä sen kummennin voimaantunut ihmisenä ole. Onpahan vaan kauniimmat rinnat. Vähän niin kuin uusi elämä silläkin puolella. Ja kuvitellaan nyt varmuuden vuoksi, että olen oikeasti vähän kasvanut myös ihmisenä.

Täällä uudessa kodissa on uudet kalut ja tapetit. Eikö ole nätit. Tekin, jotka ehkä mahdollisesti riiderin kautta luette, niin uskokaa huviksenne: on kauniit tapetit. Ette te kumminkaan tänne klikkaa (harvoin sitä enää tulee tehtyä), joten tapetit on turhat. Ihan hyvin voisin polkata tyhjille seinille. Jota tämä nyt onkin, koska riideri ei fiidiä tunne, Blogilista ei päivityksiä hoksaa ja ihan ei kaikki nimipelvelimetkaan pelitä.

Mutta yhtäkaikki: menopaussi ei kuollut, minä en kuollut. Elämä jatkuu.


Hupsista

Melkein jo tulkitsin merkiksi korkeammalta taholta, kun blogini oli yhtenä harmaana päivänä kadonnut taivaan tuuliin. Että tämä oli tässä. Pillit naulaan ja hanskat pussiin. Itkuhan siinä sitten tuli. Kaikki tuhannet kirjoitukset ja vielä tuhannemmat kommentit menivät. Huis veks. Nevöevö niitä enää takaisin saa.

Mutta.  Yksi askel taakse heti sen jälkeen, kun otit yhden eteen, ei tarkoita katastrofia. Se on pikemminkin cha cha chaata. Luopumisen tuska on pahinta tuskaa. Ja muita sananlaskuja. Ei muuta kuin kohti uusia katastrofeja.

Eli tässä ollaan taas.