Sankaruuden kupla

Sitä niin mielellään pukee sankarin viitan harteilleen ja viitta liehuen, tukka putkella painaa eteenpäin. Tekee töitä koko puolivuotisen sytostaattihoitojakson ajan. Saa voimaa, kun taputellaan, että ootpa sankari. Se on kaikki harhaa. Ei se ole sankaruutta. Se on ison asian käsittelemäättä jättämistä.

Aikansa voi tuudittautua siihen, että kaikki palaa ennalleen. Tai ehkä jopa ehommaksi kuin ennen. Mutta ei palaa. Oman kropan luhistuminen on tosiasia, joka on hyväksyttävä. Pala kerrallaan. On annettava mielen tottua uuteen kehoon. On opittava hyväksymään se sellaisena, kuin sen lopulta sai. On opittava elämään tosiasioiden kanssa. Ennemmin tai myöhemmin muutos ja entiseen palaamattomuus on käsiteltävä.

Se aika on nyt. Siksi täällä on hiljaista.

One response

  1. Kivan ne4kf6inen pe4ive4 teille4kin :-)Mine4 olin lomamatkalla usasesa osavaltiossa amerikan maalla v.1989 ja neuloin ja virkkasin sen kuukauden julkissa paikoissa ja enke4 ”saannut olla rauhassa” kun ihmiset ke4vive4t ihmetteleme4sse4 mite4 puuhaan.Se taisi olla ”outoa” silloin?

    26/04/2014 07:08

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s