Sairaalassa olemisen taidosta

Leikkaus on ohi ja potilas on hengissä. Taju lähti puoli kahdeksalta ja palasi varttia vaille kuusi. Ensimmäinen lause, jonka kuulin, oli että paineet romahti. Kokeilin heti rintaa, että onko se leikattu kuitenkin. Oli. Ilmeisesti paljon teho-osastoa katselleet lääkärit selvisivät tilanteesta hyvin (oletan, että intuboimalla, sitähän ne aina tekee).

Ystäväni oli soitellut kahdeksan aikaan illalla kyselläkseen vointiani. Minua ei kuulemma ollut sairaalassa lainkaan. Ei löytynyt koneelta, ei kummastakaan heräämöstä,.Toisesta löytyi joku omahoitaja, joka oli pahoitellut, että ikävää, että kolme päivää piti odottaa leikkausta. Ystäväni totesi, että nyt me puhutaan eri ihmisestä. Omahoitajani lupasi katsoa koneelta, olenko siellä. En ollut.

Paitsi että olin, koska kuulin, että Suomi pelasi ja kaikki katsoi matsia. Kun joku kävi välilä katsomassa, olenko hengissä, kysyin, millainen paita Tamilla on. Oksennuksen värinen, sanoi. Pelin jälkeen heräämöä alettiin tyhjentää remontin tieltä. Lopun yötä siellä olin vain minä ja lauma hoitajia. Tai siis minähän en virallisesti ollut. Hoitajat puhuivat koko ajan enkä saanut nukuttua. Toisaalta, sehän on heräämö.

Aamulla minut kärrättiin osastolle. Samassa huoneessa majaa pitänyt jokinorsu puhui koko ajan, paitsi silloin, kun kuorsasi ja piereksi. Oli pakko saada jalat alle kolmantena päivänä ja kävellä, kävellä ja kävellä, mikä merkittävästi edisti toipumista.

Sairaala on täynnä liian sosiaalisia ihmisiä. Kaikki kysyy, että mikä sulta leikattiin ja ihan sama vaikka vastaisi, että tehtiin lobotomia. Ei niitä kiinnosta. Ne kysyy vain päästäkseen pitämään kahden tunnin esitelmän siitä, mikä häneltä leikattiin ja miten iso leikkaus se oli ja miten järkyttävän kipeä se on. Siihen saakka, kun jaksoin olla sosiaalinen, oli saldo: kaksi kaatunutta juoppoa, toiselta reisi poikki ja toiselta reisi ja käsi, yhtä potkaisi hevonen, yksi kaatui Turkissa uima-altaalla, yksi katkoi ranteensa pyörän kanssa, yksi ei osannutkaan riippuliitää tai vuorikiipeillä, se oli niin sekava selostus, että jäi vähän auki. Loputonta rasittavaa avautumista on sairaalaolo. Ymmärrä vaieta.

Itse keskityin valloittamaan telkkarihuoneen heti, kun pääsin jokinorsun vartioinnista. Istuin kaukosäätimessä kiinni yrmyn näköisenä. Olin kanavien herra. En vastannut enää, kun kysyttiin, mikä sulta leikattiin. Pitivät hulluna tai kuurona riippuen siitä, tuliko tekstitettyä ohjelmaa vai ei.

Kiitos jokinorsulle, olen kotona jo. Minut vapautettiin vankilasta löysään hirteen, sillä kuuteen viikkoon ei kantamista, ei imurointia (tämä on erityisen vaikea paikka), ei nostamista, ei juoksemista ja paljon muita ei-alkuisia toimintoja, jotka tarkistan myöhemmin. En jaksanut sisäistää kaikkea.

Huvi ei loppunut vielä tähän reissuun. Koska tehiksen lääkäri ei tosiaan ehtinyt korjata vasenta rintaa saman kokoiseksi (tosin ehti pelastaa hengen, joten annan anteeksi), niin joudun puolen vuoden päästä taas puukon alle ja silloin korjataan, mikä korjattavissa on. Mutta se on pikkujuttu. Silpaistaan pala ja ommellaan umpeen ja saan vihdoin jo ensi keväänä nahkatakin vetskarin ylös asti kiinni,

Se tuli kuitenkin selväksi, että ei kannata ryypätä, juosta, pyöräillä, lenkkeillä, lomailla, kasvattaa hevosia, riippuliitää, kiipeillä vuorilla tai tulla vanhaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s