Näin Mean aamulla

Lähetti terveisiä.

Onkohan se vähän lihonut? Ei. Tai olihan se välillä ehkä vähän. Mutta nyt se on taas laihtunut. Ettei nyt vaan liikaa laihduttaisi. Että jaksaa sen leikkauksen. Sehän on menossa ihan kohta siihen korjausleikkaukseen. Jännittääköhän sitä. Onhan siinä sitten taas sopeutumista.

Miltähän se tuntuu, kun elämä mullistuu: ensin viedään rinta, sitten lähtee tukka ja syöpähoitojen sivuvaikutukset jyystävät mieltä ja kehoa. Ajatteleekohan se, että ne kivut näkyvät uurteina kasvoissa. Ei ne näy. Kai. Mutta ajatteleekohan se niin.

Kyllähän siinä ihmisenä varmaan kasvaa aika lailla. Miettiiköhän se sitä kasvamista sillä tavalla, että se on positiivista ja avartavaa. Vai ajatteleekohan se, että se on vanhenemista, jonkin lopullista menettämistä. Nuoruuden? Optimismin?

Tukka sillä on ainakin kasvanut uudestaan, ihan erilaisena. Kiharana ja tummana, melkein mustana. Entinen blondi näyttää kyllä melko hyvin viihtyvän gootti-ilmeessään. Miltähän tuntuu, kun ei peilikuvastaan tunnista itseään. Katseleekohan se joka aamu kuvaansa ja keskustelee itsensä kanssa oppiakseen tuntemaan sen tyypin, joka siinä katselee takaisin.

Jospa kerron sille, kun tapaan seuraavan kerran, että pelko pois. Minun mielestä se on ihan hyvä just tollasena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s