Tukkamurheet, kuinka teitä olenkaan kaivannut

Niinhän siinä sitten kävi, että takkivalintani Lontoossa oli liian kevyt. Tosin olisi ollut se paksumpikin välikausitakki. Oikea olisi ollut erittäin paksu untuvatakki, sillä siellä oli KYLMÄ. Minun tuurillani oli sitten kylmin maaliskuun loppu 50 vuoteen. Kaksi päivää satoi lunta, yhden päivän räntää ja loput päivät olivat pakkasta ja purevaa tuulta. Tukka olisi lähtenyt päästä, jos en olisi pitänyt reunoista kiinni. Olikin muuten hyvä, että oli tuo irtotukka. Ilman sitä ja pipoa en olisi hengissä selvinnyt.

Koska oli pakko pitää irtotukkaa tauotta 12 tuntia päivässä viikon verran, olin niin kypsä siihen, että päätin heti kotio päästyä heittää peruukin pois. Oikea tukkani on vain sentin pituinen ja oikea väri ikävästi asfaltin värinen, joten päätin piristää olemustani vaalennuksella. Ostin ”ash blonde” -lupauksella varustettua väriä. Sainko tuhkan vaaleaa? En tod. Sain kirkkaan keltaisen tukan. Pahaksi onneksi oli pitkäperjantai ja kaupat kiinni, joten perjantain vietin muistuttaen pääsiäistipua.

Heti kun kaupat suostuivat myymään, ostin keltaisuutta vähentävää shampoota ja pesin koko lauantaipäivän tipusänkeäni. Eihän se siitä miksikään muuttunut. Joten kauppaan uudestaan ja uutta tummempaa blondia päälle. Jonka jälkeen minulla olikin sitten nahistuneen porkkanan värinen tukka. Olen pessyt sillä harmentavalla shampoolla nyt kymmenisen kertaa porkkanaani ja muistutan enää palsternakkaa.

Mutta en antanut sen haitata. Tänään oli SE päivä, jolloin ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen uskaltauduin julkisuuteen ilman tekotukkaa. Töissä kehuivat hienoksi mutta sanoin, että älkää viitsikö, isot ihmiset, minulla on kyllä takapeili. Korjasivat sitten, että olen rokimpi. Sen pystyin hyväksymään.

Hienolta tuntui. Ei uskoisi, miten hyvältä tuntuu, kun tuuli käy tukkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s