Archive for maaliskuu, 2013

Välikausitakkikausi

Käsi ylös, kuka on kuullut puhuttavan välikausitakista. Noh, täti selittää. Se on paitsi kuuluisa rokkibändi, myös se takki, joka on liian kuuma tai liian kylmä kaikkina vuodenaikoina. Sitäpaitsi valistunut kansalainen, joka seuraa muotia, kuten minä, tietää, että on olemassa kevättakki, kesätakki, syystakki ja talvitakki. Välikausitakki on sis jonnekin noiden välille sijoittuva pukine.

Neljästi vuodessa onkin oltava varppina, että milloin koittaa se kolmeminuuttinen välikausi, jolloin välikausitakki on juuri oikea vaate. Tänään, ajattelin allakkaa, aurinkoa ja aamupäivää tulkiten, tänään täytyy olla välikausitakin hetki. Mutta kumpi? (Huomatkaa muotitietoisuuteni: minulla on kaksi erilaista välikausitakkia.) Villakangasjakku vai takki, joka on kuin untuvatakki mutta ilman untuvatäytettä. Vanha kansa kutsuisi sitä ehkä poplariksi, mutta se on lyhyt, se on musta, se ei ole poplarikangasta. Olisko se parga? En tiedä. Niin muotitietoinen en ole. Eli minulla on siis välikausitakkien paksumpi ja kevyempi versio. Nyt tarkkana. Olisiko tänään paksumpi vai ohuempi välikausitakkiaika.

Koeradalle. Ohuempi pitää tuulen, kävellessä pysyy lämmin sisällä mutta seistessä palelee. Sisätiloissa, kuten kaupassa, on sopivaa. Entäpä se paksumpi? Kävellessä tulee hiki, seistessä on sopivaa mutta kaupassa ahistaa. Hankalaksi menee, sillä talvitoppa on jo pois laskuista, siinä hikoilee sekä kävellessä että kaupassa. Myös seistessä, sillä hiki kylmii selässä. Kesätakissa ei tietenkään vielä tarkene. (Tosin kesätakkia minulla ei ole, koska kuka nyt kesällä takkia pitää.) Pakko olla välikausi näiden todisteiden läsnäollessa.

Nyt on vaan valittava, että seisonko ulkona paikoillani, ettei tule hiki kävellessä tai kaupoissa (paksumpi) vai kävelenkö koko ajan ja/tai maleksin kaupoissa (ohuempi). Tai hei, mimmosethan kelit siellä Lontoossa on. Hmmmm. Näyttää ohuemman välikausitakin ilmalta. Siellähän on vaihtoehtona myös niitä pubeja.


Ei kahta kolmannetta ja muita pelottavia sanontoja

Kuulitteko jysähdyksen aamupäivällä? Se johtui siitä, että kivi putosi sydämeltäni ja apina hartioilta.

Kävi nimittäin niin, että tiistaina lopputarkastusmammografiassa löytyi epäilyttävä patti kainalosta. Pimeässä huoneessa, hoitajien ja lääkärin hyöriessä ympärillä ladellen toisilleen ammattitermejä, tunsin samaa pakokauhua kuin silloin, kun lentokoneessa henkilökunta näyttää huolestuneelta ja köyttää itsensä penkkeihin. Patologin vastaus tuli tänään: ei mitään syöpään viittaavaa.

Kaksi rintasyöpää kokeneena jokainen mammmografia on iso, musta ahdistusaukko, johon solahtaa sillä samaisella sekunnilla, kun otetaan uusi kuva, koska edellinen oli epäselvä. Tai kun ultraäänilaitetta pyörittävä käsi pysähtyy. Vaikka kuinka rauhoitellaan, että ei se varmasti ole mitään vakavaa, niin kyllä siinä jo tuntee etäpesäkkeiden rymyävän pitkin kehoa ja virkayskäkin kuulostaa keuhkosyövältä.

Nyt, kun elämä taas jatkuu, voinkin alkaa surra lohjennutta hammasta. Ei kaksi kolmannetta, sanotaan. Sitä odotellessa.