Archive for joulukuu, 2012

Kiitos

teille, rakkaat ystäväni, kuluneen vuoden aikana saamastasi tuesta, rohkaisusta, vierellä kulkemisesta ja myötäelämisestä. Ilman teitä en olisi varmasti selvinnyt näin selväpäisenä kuin nyt selvisin.

Näin joulun on kai tapana muistella kulunutta vuotta. Nyt ei muistella. Nyt painetaan leuka rintaan ja mennään uutta uskoa täynnä kohti tulevaa. Kuluneessa vuodessa oli yksi hyvä puoli: huonompaa ei ainakaan voi tulla.

Joulumieltä, hyvää ja hellää, juuri Sinulle.


Tällainen ihminen

Avaudunpa hiukan. Nyt on sellainen hetki. Hetket täytyy käyttää hyväkseen.

Olen niitä ihmisiä, jotka tuohtuvat herkästi ja äärimmäisesti aina, kun haistavat epäreiluutta, toisten hyväksikäyttöä, ylimielisyyttä ja ihmisestä piittaamattomuutta. Olen herkkäsieluinen loukkaantuja, jos vähänkään aavistan ylimielisyyttä. Ja sitä aavistan aika herkästi. Joko sitä on paljon ilmassa tai sitten olen vaan liian herkkähipiäinen.

En ole joulunalusihmisiä. Inhoan joululauluja tavarataloissa ja mainoksissa. Inhoan naistenlehtien kartonokökötysjoulukuvia. Miksei lehdissä koskaan kuvata yksinäistä mummoa lähiön karussa yksiössä syömässä tarjouslanttulaatikkoa yhden kynttilän luodessa pientä joulutunnelman yritystä mummon ruusukuvioiselle keittiön kerniliinalle? Miksi kaikilla muka on kartanojoulu, suuri suku, jossa kukaan ei riitele eikä kännää eikä heitä kakaroita kartanon hankeen? Miksi kuvissa perheilla on vain kauniita enkelikiharaisia, hymyileviä lapsia, lempeä mummu ja lutuisa vaari, paljon lahjoja ja pitkä pöytä täynnä herkkuja. Kun kuitenkaan oikeasti ei kellään ole.

Olen niitä ihmisiä, jotka syttyvät jouluun vasta aaton aattona. Illan hämyssä. Rauhassa. Vaikka yksin. Kynttilät, ne sen tekevät. Ja paistuvan kinkun tuoksu. Herääminen yöllä ottamaan kinkku uunista. Leivän toppaaminen paistoliemeen. Uudelleen sänkyyn pujahtaminen. Kietoutuminen yllättävään joulumieleen. Silloin saa hössöttääkin, jos joku haluaa. Ei väliä. Minulla on joulu minussa. Olen yhtä hellää ja hyvää mieltä silloin.

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole yksin ollessaan yksin. Olen onnellinen yksin. Olen onnellinen hyvässä seurassa. Olen yleensäkin aika onnellinen. Paitsi silloin, kun kohtaan alussa mainittua ylimielisyyttä. Silloin minussa herää hyvin epäonnellinen ihminen, jolla on iso ääni ja paljon sanottavaa.

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät arvosta jonnin joutavaa jorinaa, mihinkään johtamattomia työhyvinvointikyselyjä, niiden tuloksien epäolennaista vatvomista enkä etenkään pariporinoita asian tiimoilta. Herramunvereni. Pariporina.

Olen niitä epäsosiaalisia ihmisiä, jotka syttyvät kummalliseen sosiaalisuuteen oikeiden ihmisten seurassa. Siinä ihmettelen sitten itsekin, että kuka on tuo nainen, joka tuossa höpöttää. En minä ainakaan, koska minä olen epäsosiaalinen. Syytän tästa oikeita ihmisiä, jotka ovat Oikeita. Isolla oolla. Niitä on. Onneksi tunnen joitakin.

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat ystävilleen uskollisia ja lojaaleja. Tappiin saakka.

Olen niitä vanhoihin nahkoihin syntyneitä ihmisiä.

Ja ylpeä siitä