Koirantaluttaja

Rintasyöpä on kuin lemmikkikoira. Ihan nuorena se poukkoilee talutushihnassa, haukkuu ihan kaikkea ja ryntäilee hihnassa niin, että sen henki salpautuu. Haastavana ja huomionhakuisena se vaatii kaiken huomiosi ja huolehtimisesi. Et saa siltä hetken rauhaa. Siinä se on, kaiken aikaa läsnä ja katsoo sinua silmiin vaativana.

Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä säyseämmin se kulkee mukana. Jossain vaiheessa sen vierellä kulkemiseen tottuu niin, ettei sitä päivittäin noteeraa. Vuosien päästä lemmikkikoira on enää hämmentävä muisto. Muisto, joka ei kuitenkaan koskaan jätä. Se kulkee perässä kuin varjo. Aina. Välillä se vaatii huomiota mutta sitten taas välillä sen voi unohtaa pitkiksikin ajoiksi. Vaikka se on hiljaa, tiedät, että se on siellä.

Minun lemmikkikoirani on nyt oppinut jo olemaan panikoimatta ja ryntäilemättä turhaan. Öisin se nukkuu koiranunta ja pitää emäntäänsä välillä hyvinkin varppeilla. Päivisin se istuu työhuoneen nurkassa ihan hiljaa. Välillä se sieltä raottaa toista silmäänsä ja muistuttaa, että täällä ollaan.

Vuodet koirantaluttajana ovat opettaneet nöyryyttä. Uusi koira on helpompi opettaa tavoille, kun on kokemusta ennestään. Vaikka uuden koiran odottamaton tuleminen taloon onkin shokki, siihen sopeutuu nopeamiin. Ja se sopeutuu emäntäänsä.

Asioiden kanssa on vaan opittava elämään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s