Uneton

Kello on puoli kaksi yöllä. Uni ei tule. Taaskaan. mikä on tavallaan ihan hyvä, sillä kun se viime yönä käväisi, niin heräsin omiin apua-huutoihin. Ei ollut ensimmäinen kerta. Lomalla, siis ihan poissa lomalla, kuolin vain kerran. Heräsin siihen, että istuin sängyn reunalla, valot olin laittanut päälle: olin kuoleman kauhuissani, sillä olin unohtanut kypärän. Hetken analysoin tilannetta ja sanoin, että enhän mä täällä kypärää tarvi. Näissä unissani aina siis kuolen jostain syystä ja huudan tietenkin apua. Kypärä-unen muistan, koska se oli jopa minun unekseni outo.

Loma teki hyvää. En miettinyt sairauttani juurikaan. Se tuntui asialta, joka ei ole tapahtunut minulle. Mutta heti, kun alkoi arki, tulivat mörötkin. Viime yönä oikein koko suvun voimin hyökkäsivät. Vajaat kaksi viikkoa vielä ja ensimmäinen käynti syöpätautien klinikalla. Tuntuu epätodelliselta, ihan kuin se koskisi jotain muuta ihmistä. Möröistä päättelen, että minä se kuitenkin olen. Olikohan se kypärä-uni enteellinen.

Ai niin, ostin pari huivia kaljun peitoksi. Sitähän se mun uneni

Jos nyt yrittäisi unta, niin jokohan mörön ketkaleet olis kyllästyneet odottamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s