Välirauhan hetki

Huomenna on kaksi kuukautta siitä, kun sain kutsun mammografian uusintakuvauksiin epäilyttävien löydösten vuoksi. Silloin tiesin heti, että olen siinä häviävän pienessä joukossa, joiden kohdalla uusintakuvaukset tarkoittavat loppuelämän muutosta. Kaksi kuukautta. Joskus kulunut aika tuntuu kahdelta päivältä, joskus kahdelta vuodelta. Voiko edes kahdessa vuodessa maailma myllertyä niin perusteellisesti kuin se on nyt tehnyt.

Olen oppinut itsestäni jotain ihan uutta. Olen nimittäin aina olllut uskossa, että olen huono sopeutuman uusiin tilanteisiin, joskus joku ehkä olisi mielellään minua kutsunut muutosvastarintaiseksi. Tai ainakin nähnyt minut tyyppinä, joka ei ensimmäisenä hihku onnesta uusien asioiden äärellä. Nyt huomaan sopeutuvani uusiin, vaikeisiinkin, tilanteisiin melko vähäisin itkuin ja mutinoin. Ensijärkytyksen mentyä huomaan jo kohta katsovani vaikeuksien yli. Haen vaikeiden aikojen valoisia puolia ja keskityn olemaan itselleni armollinen. Tätä en ennen osannut.

Nyt on pään sisällä välirauha mutta hiljaa, pään salaisimmassa lokerossa pelkään tulevaa. Se ei minussa ole muuttunut: pelkään sitä, mistä en tiedä. Pelkään, etten sopeudu. Pelkään, että hiusten lähtö on se risu, joka kamelin selän taittaa. Pelkään sytostaattihoitojen sivuvaikutuksia. Pelkään tulevaa mustaa aukkoa. Vastarannan kiiskeni on minut kuitenkin jättänyt. Nyt hyväksyn tulevan ja pelonkin keskellä haen asiasta valoisia puolia. Palan jo halusta päästä kokeilemaan erilaisia peruukkeja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s