Archive for kesäkuu, 2012

Päivä kerrallaan

Päivissäni on nyt hyviä hetkiä. Aamuisin noin 2 sekuntia. Aika, joka kuluu heräämisen ja todellisuuden tiedostamisen välillä. Herään siis onnellisena. Jotain hyvää. Olettaen, että olen nukkunut, tietenkin.

Olen soitellut paljon sinne ja tänne ja saanut ystävällistä, erittäin ystävällistä ja huomaavaista palvelua. Tässä epätoivon partaalla ei ole hyppyytetty paikasta toiseen kysymässä, mihin saan vetäistä nimmarin. Kaikki on hoitunut soittelemalla. Olen nyt rattaissa ja asiani on esillä ensi maanantaina. Kiitos kaikille osapuolille eri klinikoissa ystävällisestä suhtautumisesta ja ymmärryksestä.

Kaikenlainen tuohtuminen, jota työ tällä hetkellä on oivallisesti tarjoillut, on vienyt ajatukset muualle ja hetkittäin en muista, että minun maailmani on nyt muuttunut eikä koskaan palaa entiselleen.


Potilaan oikeuksista tai sitten ehkä ei

Tiesittekö muuten, että yliopistosairaalakaupungeissa omat kaupunkilaiset ovat huonommassa asemassa kuin ympäristökuntalaiset. Esimerkiksi Tampereella tamperelaiset hoidetaan kaupunginsairaalassa, kun ympäristökuntalaiset pääsevät yliopistosairaalaan.

Perushoidossa ei liene eroa ole mutta esimerkiksi rintasyöpätapauksissa tamperelaiset eivät saa plastiikkakirurgia, kun sen sijaan yliopistosairaalassa saa aina koko tiimin. Ympäristökuntalaiset saavat siis heti syöpäleikkauksen yhteydessä plastiikkakirurgin mukaan suunnittelemaan jatkohoitoa. Parhaassa tapauksessa saman tien tehdään uusi ja entistä ehompi rinta, jos syövän laatu ja levinneisyys vain sallii. Tamperelaisten rinnat heitetään kaikissa tapauksissa roskiin, koska plastikkoja ei ole tarjota syöpäleikkauksiin.

Jos ette tienneet, niitä tiedoksi, että uusi terveydenhuoltolaki antaa potilaalle oikeuden valita hoitopaikkansa. Arvatkaapa kahdesti, kerrotaanko tätä potilaalle siellä kaupunginsairaalassa. Vaikkei ihan aina ihan kaikki olekaan mahdollista, olisi mielestäni kohtuullista kertoa.

Kuvitellaan lopuksi hetki yhdessä, miltä näyttää kaupunginsairaalan leikkausosaston roskis illalla.


Miksi juuri minä?

Normaali mammografia-aika tiistaina 15.5. Menen iloisin mielin. Tämähän on normaalia touhua: käydä kerran vuodessa mammografiassa. Ikävää mutta järkevää. Järkevät asiat ovat yleensä ikäviä.

24.5. torstai: Kutsu uusintakuvaukseen tuli liian nopeasti. Paniikki. Kädet vapisten avasin kirjeen. Havaittu rakennehäiriö.

29.5. tiistai: Uusintakuvauksissa näen itsekin, että oikeassa rinnassa on ainakin 5 valkoista läikkää. Otetaan ultaäänikuvat. Läikät ovat sentti kertaa puolitoista -kokoisia kasvaimia. Otetaan paksuneulanäytteet. Minulle ei anneta juurikaan toivoa. Itken autossa puoli tuntia. Ajan kotiin mutta en muista kahdesta seuraavasta päivästä mitään.

1.6. perjantai: Patologin vastaukset: Valitettavasti se on syöpä, astetta 1-2. SYÖPÄ. Sana kiipeää tajuntaani hitaasti.

2.-3.6. viikonloppu: Itken suurimman osan ajasta. Näen vain rintoja, luen vain uutisia kuolemista. Valvon yöt ja möröt seisovat sänkyni vieressä.

4.6. maanantai: Kirurgin kommentti: ”Multifokaalisessa rintasyövässä ablaatio on ainoa vaihtoehto.” Suomeksi: koko rinta poistetaan. Koko. Rinta. Sädehoito. Sytostaattihoito. Tukka lähtee. Itken töissä vähän väliä.

Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun taivas putoaa niskaan. Kerran se jo putosi mutta pääsin vähällä, tehtiin kaunis osapoisto. Luulin, että olen täyttänyt osani rintasyöpätilastoissa. Mutta ei.

Seulonnoissa käyneistä naisista pahanlaatuisia kasvaimia löytyy vain 0,6 prosentilla kuvatuista.

Miksi juuri minä?